Nyt, juhlistan seitsemääkymmentäviidettä uskossaolopäivää. Olen kasvanut enemmän näinä päivinä kuin voisin kasvaa 75 vuodessa. Maailmani muuttuu, se saa jatkuvasti lisää ulottuvuuksia. Kaikki alkoi siitä, että minut nakitettiin lukemaan raamattua kirkossa.
Pian saan uusia tuon lukemisen. Aiheena on edelleenkin Johanneksen evankeliumi, kuten edelliselläkin kerralla. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että juuri tuolloin valitsin Jumalan seuraamisen.
Kyseessä oli koetus: Minulta kysyttiin halusinko opettaa sanaa vai en. Minulla oli mahdollisuus sanoa ei, mutta valitsin kyllä-vaihtoehdon. Näin suostuin siihen, että Jumala sa vaikuttaa elämässäni. Toinen koettelemus tuli leirillä: Rakastanko Jumala vai en. Vastasin jälleen myöntävästi, hyväksyen Jumalan läsnäolon elämässäni. Kolmas kerta tuli heti sen jälkeen, ohjaajien kysyessä uskosta. Jälleen myöntävä vastaus, ja henkinen kasvuni sai jatkua.
Viimeisin koettelemus otti voimille, mutta onnistuin vastaamaan silloinkin kyllä: Minun piti valita, seuraanko Jumalaa vaikka joudunkin luopumaan monista asioista. Viikon pohdinnan jälkeen myönnyin, ja eteeni tuli heti toinen, samaan aiheeseen liittyvä kysymys: Suostunko luopumaan minulle tärkeistä asioista, vaikka minua eí pakotettaisi siihen? Olin jo suostunut muutoksiin pakon edessä, joten kun kyseeseen tuli omaan tahtoon perustuvt muutokset, en epäröinyt enää niin paljoa.
Minua koetellaan, jotta uskollisuuteni saataisiin selville. Niin tehdään meille kaikille. Ja kun antaa myöntävän vastauksen, voi huomata olevansa pykälän lähempänä Jumalaa. Pelastusta. Saatat joutua kärsimään, luopumaan ja muuttumaan, mutta se kaikki on omaksi parhaaksesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)